Pottenperin sääasema

Sääasema Pottenperillä! Nyt kaikille Lohjanjärvellä liikkujille todella hyvää ja kaivattua reaaliaikaista säätietoa kattavasti suoraan Pottenperiltä.

Laita linkki talteen ja jaa myös muille järvellä liikkujille –> https://holfuy.com/en/weather/764

Yhteistyössä Lohjan Kalaseura, Lohjan Purjehtijat ja Lohjan kaupunki.

Isonselän kieltoalueen koordinaatit

Kuhauistajan sekä myös kaikkien muiden tämän vuoden kilpailujen kisa-alueesta on rajattu pois iso osa Isonselän pohjoisreunasta. Alue on suuri ja ulottuu pitkälle Isoaselkää ja siitä syystä sen hahmottaminen vesillä on hankalaa. Kuhauistajaa varten kieltoalueen rajat merkataan liitteen mukaisesti lipuin. Liitteessä myös rajapisteiden koordinaatit, jotka Isollaselällä kisassa uistelevien suositellaan merkkaavan karttaplotteriin ennen kilpailua.

Isonselän kieltoalueen koordinaatit (pdf)

Raymarine Haukiuistelu 2018

12.5.2018 Haukiuistelun kanssa samana päivänä Aurlahden rannassa järjestetään Porla juoksu tapahtuma. Juoksutapahtuman alue on Aurlahden veneenlaskupaikan päädyssä, uistelukisojen kisakeskus jälleen venelaitureiden päässä. Pyydämme kilpailuun trailerilla saapuvia käyttämään Hiidensalmen laskuluiskia ja parkkipaikkaa!

2018 kilpailuinfo

Lohjan Kalaseuran hallitus on 12.2.2018 päättänyt vuoden 2018 Lohjanjärvi-cupin sääntömuutoksista. Muutokset perustuvat kilpailijoilta kerättyyn palautteeseen sekä hallituksen näkymyksiin. Tervetuloa kisaamaan kaudella 2018!

  • Raymarine Haukiuistelu, ei muutoksia
  • Daiwa Mestaruusuistelu, myös kuha kilpailukalana
  • Kuhauistaja, suurin yhteistulos voittaa pääpalkinnon
  • Karjalohja-uistelu, ei kalarajoituksia, iltakisa
  • Garmin-uistelu, max 5 haukea, 5 kuhaa ja 10 ahventa
  • Wobbleri Syysuistelu, ei muutoksia

-Ahvenen alamitta 20cm
-Hauki 5kg ja yli kerroin 2
-Toutain ei ole jatkossa kilpailukala

Lohjanjärvi-cup kilpailut 2018

Lohjanjärvi-cupin osakilpailut kaudella 2018:

  • 12.5. Raymarine Haukiuistelu 10-17
  • 9.6. Daiwa Mestaruusuistelu 10-17
  • 14.-15.7. Kuhauistaja 18-06
  • 28.7. Karjalohja-uistelu 16-23
  • 15.9. Garmin-uistelu 10-17
  • 29.9. Wobbleri Syysuistelu 10-17

Kuusi parasta saa paikan 2019 SM-kilpailuihin Imatralle.

Muutoksia 2017 kisaohjelmaan!

Kauden 2017 kisakalenteriin on jouduttu tekemään muutamia muutoksia, johtuen järvellä järjestettävistä muista tapahtumista. Lisäksi Mestaruusuistelussa kuha ei ole kilpailukalana.

13.5 Raymarine Haukiuistelu
10.6 Daiwa Mestaruusuistelu
15.-16.7 Kuhauistaja
22.7 Karjalohja-uistellu
26.8 Garmin-uistelu
16.9 Wobbleri Syysuistelu

Cupin kuusi parasta venekuntaa saa edustusoikeuden vuoden 2018 SM-kilpailuihin.

Edustajat 2017 SM-kilpailuihin

Cupista SM-paikan saaneiden kippareiden aika ilmoittaa paikan vastaanottamisesta on loppunut 1.11.2016. Muutamia peruutuksia on tullut, mutta varapaikoilta on löytynyt edustajat ensi kesän Viitasaaren SM-vetouisteluun. Seuraavat kipparit edustavat Lohjanjärvi-cupia:

-Hutri
-M.Saario
-Sjögren
-Nikula
-Suomela
-Gröhn
-J.Hampori

Joukkueena KuhanVetäsen (Hutri, Sjögren, J.Hampori)

2017 kilpailupäivät

Historian 25. Lohjanjärvi-cupin kilpailupäivät:

13.5 Haukiuistelu
10.6 Mestaruusuistelu
8-9.7 Kuhauistaja
22.7 Garmin-uistelu
26.8 Karjalohja-uistelu
16.9 Syysuistelu

Kisakalenteri vahvistetaan myöhemmin. Kuhauistajan ja Rantajamien päällekkäisyyttä pyritään välttämään mahdollisuuksien mukaan.

SM-kisat 2018 Oulun läänin Pyhäjärvellä

Suomen Uistelutoimikunta on myöntänyt vuoden 2018 SM-kilpailut järjestettäväksi Vedenjakajan Vetouistelijat ry:lle. Kilpailut pidetään Oulun läänin Pyhäjärvellä 11-12.8.2018. Kilpailukeskus sijaitsee Pyhäjärven keskustan venesatamassa. Kilpailukalat hauki 60cm (x1), kuha 46cm (x4), ahven 25cm (x2), taimen ja järvilohi 51cm (x7, järvessä vain istutettua lohikalaa). Osallistujat vuoden 2018 SM-kilpailuihin karsitaan vuoden 2017 alueellisista cupeista sekä OPM-cupista.

Raymarine Haukiuistelu – ennakkoinfoa

Cup starttaa jälleen Raymarine Haukiuistelulla tulevana lauantaina. Tälle vuodelle on tehty muutamia pieniä uudistuksia:

Kilpailukeskus siirtyy Aurlahden venelaitureiden puolelle ja ilmoittautuminen on rantakentän huoltorakennuksessa (ei koske Kuhauistajaa).

Koko cupin voi maksaa kerralla ennakkoon ja säästää selvää rahaa! Koko cup 250€ / 6 osakilpailua. Lisätiedot löytyvät etusivulta.

Osallistumismaksu on jatkossa 50€ / venekunta / osakilpailu. Yksinuistelijat ja alle 18v venekunnat edelleen 20€.

Ilmoittautuminen loppuu klo 9.15 (45min ennen kilpailun alkua), jonka jälkeen alkaa kipparikokous (ei koske Kuhauistajaa). Ole ajoissa paikalla!

-Venekunnille jaetaan ensimmäisessä osakilpailussa kilpailunumero ja numerotarra, joka on käytössä koko cupin ajan.

-Lohikalat ei ole enää mukana kilpailukalana.

Raymarine Haukiuistelun palkintojenjaossa paikan päällä olevien venekuntien kesken arvotaan 49″ LED-tv! Ei siis kannata karata kotiin liian aikaisin.