Monthly Archives: heinäkuu 2015

Garmin-uistelu

garminuisteluCupin neljäs osakilpailu, Garmin-uistelu, keräsi mukavasti 54 venekuntaa lauantai iltapäivästä aurinkoiseen Aurlahden rantaan. Tuuli oli mietoa ja keli pysyi mukavana vain loppukisan pientä vesitihkua lukuunottamatta. Kisaa edeltävältä viikolta oli kantautunut varsin vaihtelevia saaliistietoja ja tämä sama viikonloppu on aikaisempina vuosina ollut Karjalohja-uistelussa todella niukka kalainen. Varsin tiukassa oli kala tälläkin kertaa ja etenkin haukien todella vähäinen määrä oli silmiin pistävää. Tunnetusti syönti on kaikille aina sama ja vähäisestä kalamäärästä huolimatta päivän parhaat saatiin ratkaistua.

garminvoittajatSaimme jälleen uuden voittajavenekunnan cupin kilpailuissa, kun venekunta Joni Kinnunen, Joona Kero ja Joni Jokiaho (15675pst) ottivat voiton! Heidän saaliistaan löytyi myös kilpailun suurin kuha, 4375g. Onnittelut!
Vanhat parrat eivät tällä kertaa juhlineet, vaan nuoret jyräsivät. Toiseksi huikeaa kautta vetävät Miro Sintonen ja Sami Myllylä (15450pst), jotka nousivat cupissa myös upeasti toiseksi! Kolmanneksi Harri Nikulan venekunta (14820pst), joka näytti että myös plaanariveto sujuu tarvittaessa. Nikula jatkaa cupin kärjessä ja kolmanneksi nousi Kari Kyöstilän venekunta.

Cup jatkuu 29.8. Karjalohjalla viimeistä edellisellä osakilpailulla, tervetuloa!

TULOKSET

KUVAT

XXXI Kuhauistaja 2015

kuhauistajalahtoUpeat 142 venekuntaa kerääntyi uistelemaan lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi Lohjanjärvelle ja ratkomaan tämän vuoden Kuhauistaja-titteliä. Ilma oli jälleen tänäkin vuonna mahtava! Aurinko paistoi mukavasti ja tuuli puhalsi kevyesti lännen suunnalta. Kuhauistajasta on muotoutunut yksi Suomen merkittävimpiä kuhakisoja ja tittelin voittaminen on aina kova juttu, joka vaatii taitoa, olosuhteiden hallitsemista sekä luonnollisesti pientä onnea. Marginaalit ovat huipputasolla erittäin pieniä ja muutamien kalojen erot tai karvaat karkuutukset voivat maksaa monta sijaa.

kuhauistajavoittajat2Tänä vuonna kilpailun palkintopöydän putsasi täydellisesti venekunta Jani Kurikka ja Petri Laine! Heidän mukaansa lähti tuliterä Suvi 5080 vene suurimmasta kuhasta (8470g) sekä koko kilpailun voitto huippusaaliilla (17470g). Täydellinen onnistuminen ja vielä ensimmäistä kertaa mukana Kuhauistaja-kilpailussa!

Toiseksi uisteli Sami Karhu, Sauli Karhu ja Olli-Pekka Häkänen, joilla saalis jäi voittajista vain alle kilon (16770g). Lisäksi Karhun venekunta saalisti myös kilpailun toiseksi suurimman kuhan (6965g). Kolmanneksi Kuhauistaja-veteraali Kari Kyöstilä, Jyrki Pasanen ja Raine Sirola (15170g), joiden saalis koostui neljästä kalasta, kova keskipaino!

kuhauistajavoittajatSuurimpien kuhien kärki on tänäkin vuonna komeaa luettavaa. Lohjanjärvi on jälleen näyttänyt olevansa erinomainen, vaikkakin välillä haastava kuhajärvi, jonka suurkuhat haastavat kalastajia vuodesta toiseen. Kiitokset kaikille 142:lle kilpailuun osallistuneelle venekunnalle ympäri Suomen!

Cup jatkuu 25.7 Garmin-uistelulla, tervetuloa!

TULOKSET

KUVAT