Wobbleri Syysuistelu ja cupin loppuhuipennus

Lauantaina uisteltu Wobbleri Syysuistelu päätti Lohjanjärvi-cupin vuoden 2013 osalta. Mukana oli 37 venekuntaa ja keli oli mainio, vaikka iltapäivästä tuuli olikin ajoittain navakkaa.

Kisan kurkot olivat Harri Nikula ja Harri Halttunen, joiden voittopotti 30995pst sisälsi haukea sekä ahventa. Toiseksi Reima Oksasen venekunta 24610pst ja kolmanneksi Janne Kavoniuksen venekunta 22375pst.

Cupin voitto meni jälleen tänä vuonna venekunnalle Pentti Koponen ja Juha Tikkala! 2013, 2012, 2010, 2009, 2005, 2000, siinä lista Koposen cup voitoista, vakuuttavaa luettavaa. Hopeasijalle uistelivat kuluneen vuoden cupissa Janne Kavonius ja Markku Suomela. Pronssit menivät venekunalle Juuso Eloranta, Jussi Eloranta ja Petri Söderholm. Onnittelut mitalisteille!

Seitsämän cupin parasta lunastavat osallistumisoikeuden ensi vuoden SM-kilpailuihin Puruvedelle. Top7 oli tänä vuonna Koponen, Kavonius, Eloranta, Hutri, Ollikainen, M. Saario ja Kuokkanen.

Joukkuekilpailussa Lohen Toivot (Koponen, Kavonius, Kyöstilä) oli ykkönen 166pst. Kakkospaikasta käytiin tiukka vääntö ja kaksi joukkuetta päätyikin tasapisteisiin. Cartman Trolling (Eloranta, M. Saario, Kuokkanen) vei joukkuehopeat paremman osakilpailusuorituksen turvin ja KuhanVetäsen (Hutri, Sjögren, J. Saario) jäi kolmannelle sijalle.

Lohjanjärvi-cupissa oli tänä vuonna 370 starttia ja kasvua tuli viime kauteen verrattuna hieman (2012 364kpl). Kiitokset kaikille kilpailuihin osallistuneille ja tervetuloa jälleen ensi vuonna mukaan!

TULOKSET

KUVAT

Kategoria(t): Kilpailut, Tulokset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.